Parin viikon (pikkujoulumenoista johtuneen) tauon jälkeen pääsin tänään taas hevosen selkää. Ratsastin tällä kertaa Atella. Teimme vaihteeksi pohkeenväistöjä käynnissä (niihin ravipuomeihin ehtikin jo melkein kyllästyä) ja laukkasimme tuttuun tapaan yksitellen. Pohkeenväistöt Atte suorittaa aina mallikkaasti ja sitä saa pikemminkin vähän toppuutella. Teimme pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uraa kohti siten, että puolivälissä piti suoristaa hevonen ja jatkaa suoraan uralle. Aten kanssa tuossa suoristamisessakaan ei ollut oikeastaan mitään ongelmaa. Sillä on oikeastaan melkein liiankin helppo tehdä väistöjä - alkaa luulla osaavansa jotain ja sitten jollakin toisella hevosella kokeillessa karmea totuus paljastuu.

Laukkaaminen sujui melko hyvin, vaikka Atella on toisinaan ikävä taipumus pyrkiä pienentämään ympyrää. Pariin kertaan se myös syöksähti hampaat irvessä uralla ohikulkevia hevosia kohti. Kohtuullisen hyvin onnistuin kuitenkin pysymään tasapainossa ja olemaan pomppimatta tai muuten häiritsemättä hevosta laukassa, vaikka Atella isona hevosena (säkäkorkeus 178 senttiä) onkin tavallista hankalampi laukka. Käsien kanssa minulla on edelleen jonkin sortin ongelma Atella ratsastaessa (käsivarret suoritustuvat ja jäävät helposti väärään asentoon, jos se pitkäkaulaisena esim. painaa päätään alas), mutta ainakaan käteni eivät enää heilu edestakaisin kuten keväällä - silloinen ratsastuksenopettaja kommentoi tunnin lopuksi, että muuten istuin tosi hyvin, mutta kädet olivat ihan hirveät.